Sunday, November 20, 2005

Arto Lahti Presidentiksi –kansalaisliike tiedote kokonaisen Suomen puolesta ehdokkuus varmistumassa ja kansalle ryvettymätön presidentti

18.11.2005
ProKarelia

18 000 KANNATTAJAN RAJA YLITTYY 19.11.05

Professori Arto Lahti Presidentiksi -kampanjan tiedote:

Asia: Tiedote 19.11.2005, julkaisuvapaa
Lähettäjä: Arto Lahti Presidentiksi –kansalaisliike
Lisätiedot: www.artolahti.com
Email

18 000 KANNATTAJAKORTTIA YLITTYY 19.11.05

Professori Arto Lahti Presidentiksi –kansalaisliike on päässyt vahvaan keräysvauhtiin. Lauantaina 19.11 ylittyy 18 000 kortin raja reilusti, vaikka vasta 14.11 kampanja saavutti 15 000 kortin rajan.

- Kun vauhti jatkuu samanlaisena, ylitämme tavoitteena olevan 20 000 kortin rajan jo tulevan viikon tiistaina, ennakoi kovakuntoinen professori Lahti. Hän on itse ollut keräämässä joka päivä 7 – 10 tuntia. – Haluan keskustella ihmisten kanssa ja samalla kannustaa pientä ydinkerääjien joukkoa jaksamaan, sillä tämä on rankkaa hommaa, selvittää Lahti oman kenttäpanoksensa suurta määrää.

Professori Arto Lahti ja kampanjapäällikkö Tomi Riihimäki vetävät yhdessä kerääjien joukkoa lauantaina 19.11 Myyrmannissa. – Meillä on iso keräystapahtuma aamusta klo 9 alkaen ja jatkuen klo 18 saakka. Me toivotamme median edustajat tervetulleiksi seuraamaan, miten kannattajakorttien keräys käytännössä sujuu, esittää kampanjapäällikkö Riihimäki.

Arto Lahden kampanjan vauhti on kiihtynyt. Elokuussa oli alle tuhat korttia kasassa, mutta nyt päivävauhti on ollut 500 – 600 korttia.

Mitä asioita tulet presidenttiehdokkaana ottamaan esille, Arto Lahti? – Haluan tuoda korkean tason poliittiseen keskusteluun juuri niitä Suomen tulevaisuuteen olennaisesti vaikuttavia asioita, joista toiset pelkäävät puhua. On kummallista, miten valtiojohtomme ja johtava poliittinen eliittimme systemaattisesti vaikenee ja siten halveksii jopa miljoonien kansalaisten toiveita, täräyttää Lahti.

- Miksi ei käsitellä perusteellisesti meitä uhkaavan talouskriisin elementtejä ja mahdollisuuksia vaikuttaa siihen tai lama-yrittäjien saamista takaisin yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi? Emme me vaikenemalla selviä kriisistä tai globalisaation tuomasta uhkasta tai kykene sen mahdollisuuksia käyttämään hyväksi. Ihmisille on annettava asiallista tietoa ja heille on annettava mahdollisuus omakohtaiseen ratkaisujen tekoon, vaatii professori.

- Tulen ehdokkaana ottamaan esille sen, miten meitä 60 vuotta vaivanneet ns. kipukysymykset lopulta ratkaistaan. Näillä tarkoitan esim. ns. sotasyyllisyys- ja asekätkentätuomioiden purkamista sekä Karjalan ja kaikkien muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamiseen liittyvien selvitysten käynnistä. Olemme olleet vaiennettu ja itse itsemme vaientava kansakunta. Sellainen epäterve kehitys on lopetettava, vaatii Lahti.

Professori Lahti korostaa demokratian lisäämistä myös siten, että siirrytään yhden prosentin vallasta aitoon demokratiaan. – Yhden prosentin vallalla tarkoitan puolueiden käsittämättömiä etuoikeuksia. Vain prosentti kansasta kuuluu puolueisiin. Silti ne saavat suuret puoluetuet, ne jakavat virkapaikkoja määräävät, missä kaappi seisoo. Tosiasiassa puolueiden sisälläkin on vain muutama keskeinen vaikuttaja, jotka pitävät päätöksenteon hallussaan, toteaa Arto Lahti.

Vaikka kampanjatavoite häämöttää muutaman päivän päässä, ei kampanja ryhdy lepäämään laakereilla. – Toivon, että saavutettuamme perustavoitteen, demokratian lisäämistä kannattavat kansalaiset täyttävät ja lähettävät kannattajakortteja. Mitä enemmän kampanjamme saa tukea, sitä paremmin meitä kuullaan, sillä todellinen vaalitaisto vasta on alkamassa, muistuttaa professori Arto Lahti.

Lisätiedot:

Professori Arto Lahti
050 376 9428 Email

Kampanjapäällikkö Tomi Riihimäki
040 545 7000 Email





^ Takaisin ylös Lisää artikkeleita kirjoittajalta Artikkeli-arkisto

--------------------------------------------------------------------------------------

15.11.2005

ProKarelia

PUTIN JAPANIIN 20-22.11.05

Venäläinen Lenta.ru kertoo, että Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee Japanissa 20-22. marraskuuta tänä vuonna. Lenta.ru arvioi, että Putin ja Japanin pääministeri Koidzumi keskustelevat maitten välisestä rajasopimuksesta sekä aluekysymyksistä.

Venäläiset tiedotusvälineet ovat tänä syksynä vaienneet Kuriilien kysymyksestä. Kesällä saadun tiedon mukaan maat olisivat päässeet sopuun puolesta Kuriilien eli Sahalinien saarista. Tämä ratkaisu ei tyydyttänyt Japania.

Japani on ilmoittanut toistuvasti, ettei se allekirjoita rauhansopimusta Venäjän kanssa, ennen kuin koko Kuriilien kysymys on ratkaistu. Neuvotteluja on käyty useita vuosia. Neuvottelut alkoivat päästä konkreettiselle tasolle, kun ne siirtyivät noin vuodeksi ulkoministerien väliseksi ja sen jälkeen ns. seitsemän viisaan miehen tasolle.

Koska Japani oli Neuvostoliiton ja Saksan ohella toisen maailmansodan hyökkääjävaltio, ei Venäjä luovu Kuriilien saarista ilmaiseksi. Julkisuudessa ei ole puhuttu rahasummista, mutta huhujen mukaan kyseessä olisi erittäin merkittävä Japanin panostus Siperian kehittämiseen.

Kun presidentti Putin nyt on päättänyt lähteä Japaniin, se merkinnee sitä, että sopimus Kuriileista ja rauhansopimus syntyvät. Tällainen tilanne olisi vahva myönteinen askel ja edistäisi rauhanomaista kehitystä sekä taloudellista hyvinvointia Aasiassa.

Kuriilien palautus poistaisi yhden esteen Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palautukselta. On selvää, ettei Venäjä ole voinut antaa minkäänlaista myönteistä signaalia Karjalan palauttamisesta, koska se olisi välittömästi vaikuttanut Kuriilien palautuksessa tarvittavaan panostukseen.

Kuriilien palautuksella olisi todennäköisesti myös positiivinen vaikutus Königsbergin eli Kaliningradin neuvotteluihin. Tämä on vanhaa Itä-Preussin aluetta, jonka Saksa haluaa takaisin. Tämäkin kysymyksen osalta on vallinnut täysi hiljaisuus, on odotettu jotain.

Kuriilien neuvotteluilla ja Karjalan palautuskysymyksellä on muutama erittäin merkittävä ero. Kuriilien taloudellinen merkitys on vähäinen, Karjalan merkitys Suomen taloudelle erityisesti Venäjälle etabloitumisen ja Suomen talouden kehittämisen näkökulmasta aivan keskeinen. Toinen on se, että Japani ja Neuvostoliitto/Venäjä olivat molemmat hyökkääjävaltioita. Suomi sen sijaan oli uhri, jonka kimppuun Neuvostoliitto hyökkäsi.

Kolmas erittäin merkittävä ero on siinä, että Japanin valtiojohto pääministerin johdolla on systemaattisesti ja määrätietoisesti ajanut Kuriilien palautusta. Asiaa on selvittänyt myös parlamentaarinen valtuuskunta.

Suomessa sen sijaan maan presidentti, Tarja Halonen (sd), sanoo tiukasti, ettei hän suostu ottamaan Karjalan kysymystä edes esille, eikä hän suostu puhumaankaan siitä. Suomen pääministeri, Matti Vanhanen (kepu), lupaa Karjalan maat venäläisille kysymättä maitten oikeilta omistajilta eli evakoilta mitään. Myöskään hän ei suostu keskustelemaan Karjalasta.

Presidentinvaalien alla on jälleen syytä kysyä, ajaako Suomen nykyinen valtionjohto suomalaisten vai venäläisten asiaa. On myös kysyttävä, miten Halonen ja Vanhanen voivat olla ehdokkaina presidentinvaalissa, kun he määrätietoisesti hyljeksivät 3.5 miljoonan suomalaisen mielipidettä siitä, että Karjalasta voidaan puhua. Ei kansa ole presidenttiä varten, vaan presidentti on kansan palvelija.

Myös muut viralliset presidenttiehdokkaat vaikenevat Halosen ja Vanhasen ohella. Heidi Hautala ja Timo Soini ovat valmiita puhumaan asiasta, kun se otetaan esille. Molemmat myös pitävät Karjalan viemistä vääryytenä ja Soini haluaisi, että vääryys korjataan.

Ainoa, joka puhuu rohkeasti mm. sotasyyllisyys- ja Karjalan kysymyksestä on presidenttiehdokkaaksi pyrkivä professori Arto Lahti. Lahti on myös selvittänyt palautuksen taloudellisia vaikutuksia ja todennut, että palautus on win-win –tilanne Suomelle ja Venäjälle. Palautus myös toimii Suomen talousveturina.

Professori Lahti on jo kerännyt 15 550 kannattajakorttia. Nykyisellä vauhdilla hän saavuttaa tavoitteena olevan 20 000 kortin rajan marras-joulukuun vaihteessa. www.artolahti.com.

On perusteltua odottaa, että presidentinvaalissa siirrytään suomettuneesta vaikenemisesta avoimeen keskusteluun Suomelle tärkeistä asioista. Sotasyyllisyys ja Karjala ovat juuri niitä asioita.

Voimme myös toivottaa presidentti Putinille ja pääministeri Koidzumille positiivisia neuvotteluja ja rakentavaa lopputulosta. Se on olisi positiivinen lähtölaukaus Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palautukselle.





^ Takaisin ylös Lisää artikkeleita kirjoittajalta Artikkeli-arkisto

-----------------------------------------------

14.11.2005
ProKarelia

PROF. LAHTI KERÄNNYT 15 001 KORTTIA!

Asia: Tiedote 14.11.2005, julkaisuvapaa
Lähettäjä: Arto Lahti Presidentiksi –kansanliike
Lisätiedot: www.artolahti.com, Email

PROFESSORI LAHDEN KAMPANJA KERÄNNYT 15 001 KANNATTAJAKORTTIA!

Professori Arto Lahtea kannattava kansalaisliike on kerännyt jo yli 15 000 kannattajakorttia presidentinvaaleja varten. - Se on ollut pienelle ydinjoukolle rankka homma. Arto Lahti on itse osallistunut keräykseen erittäin aktiivisesti joka päivä. Keräämme puuttuvan 5 000 joulukuun alkuun mennessä, uskoo kampanjapäällikkö, kauppat. maisteri Tomi Riihimäki.

Professori Lahti on hyvin tyytyväinen tilanteeseen ja lupaa viedä koko kampanjansa aktiivisesti loppuun saakka. - Olen erittäin iloinen siitä, että kampanja on edennyt näin hyvin. Suomessa on useita kipeitä ja suuria kysymyksiä täysin avoinna, eikä kukaan presidenttiehdokkaista ota niitä esille. Presidenttiehdokkailla pitää olla rohkeutta keskustella myös vaikeista asioista, painottaa professori Lahti.

Arto Lahti luettelee niitä suuren luokan asioita, joista presidentinvaaleissa tulisi ehdottomasti keskustella. – Meidän pitää keskustella nurkan takana väijyvästä talouskriisistä, ettei se taas yllätä kansalaisia täydellisesti. Karjalan palauttamiskysymyksestä vaikeneminen nimenomaan valtiojohdon tasolla on täysin käsittämätöntä. Siinä on samalla kysymys myös talousveturistamme hyvinvointivaltion palvelujen ylläpitämiseksi, painottaa Lahti.

- On heti käynnistettävä ns. sotasyyllisten tuomioiden purkaminen. Kunnes se on tehty, olemme sotiin syyllisiä erityisesti ulkomailla. Me itse tunnustamme syyllisyytemme, vaikka olimme Stalinin hyökkäyssodan uhri. Valtiojohdon menettely on häpeällistä, tuomitsee professori, joka katsoo myös turvallisuusvaje-keskustelun olevan yksipuolista.

- Kaikilla ihmisillä ei ole varaa kunnolla ostaa edes ruokaa, kaikki välttämätönkin on tiukalla. Ennen tätä vaihetta perehdyin 15 vuoden ajan lama-yrittäjien tilanteeseen. Kuulemani elämänkokemukset olivat ahdistavia. Suomessa pitäisi lopettaa yhden prosentin eliittioikeudet eli puolueiden suuret tuet ja muut oikeudet. Nekin rahat pitäisi jakaa heikosti toimeentuleville eli äänestäjille.

Arto Lahti vastustaa riitaisen hallituksen laki-esitystä homo- ja lesboparien oikeudesta saada keinotekoisia lisääntymishoitoja ja adoptio-oikeuksia lapsiin. – Haluan estää isättömien eli jo syntymästään puoliorpojen, suvuttomien ja identiteetiltään epäselvien lapsien tuottamisen. Sillä eihän lapsia tuoteta, vaan he ovat luomisihme, sanoo professori Lahti vakavasti.

- Toistan aikaisemmin sanomani, että maassamme tarvitaan todellista arvo- ja substanssikeskustelua korkealla tasolla Suomea koskevista suurista asioista. On aika lopettaa suomettuneen ajan vaikeneminen ja siirtyä avoimeen kansalaisyhteiskuntaan. Kampanjani haluaa auttaa avoimuuden lisäämisessä ja Suomen menestymisessä globalisoituneessa maailmassa, linjaa professori Arto Lahti.

Kannattajilleen ja tukijoille sekä aidon demokratian lisäämisestä kiinnostuneille Arto Lahti esittää toivomuksen, että he aktiivisesti täyttäisivät kannattajakortit ja mahdollisuuksien mukaan keräisivät kortteja myös lähipiiristä. - Demokratia ei toteudu, eikä vaikeita avoinna olevia asioita saada esille, ellen saa kansalta siihen selkeää valtuutusta eli 20 000 kannattajakorttia, on professorin viesti.

Lisätiedot:

Professori Arto Lahti
050 376 9428
Email

Kampanjapäällikkö Tomi Riihimäki
040 545 7000
Email




^ Takaisin ylös Lisää artikkeleita kirjoittajalta Artikkeli-arkisto

Sunday, November 06, 2005

HAKKAPELIITTAIN 6.11.2005 VAATIMUS SOTARIKOSOIKEUDENKÄYNNIT MITÄTÖITÄVÄ JA ALUEPALAUTUKSET KÄYNTIIN SUOMELLE, BALTIAN MAILLE JA TSETSENIALLE HETI!

Miehittäjä-Ryssän edustajat presidentti Vladimir Putin keulanaan kävivät loisimassa suomalaisilla verovaroilla aluemiehitystemme lisäksi viimeksi 2.8.2005 Suomen Turussa

Vaatikaamme sotasyyllisyysoikeudenkäyntien mitätöintiä ja aluepalautuksia samassa yhteydessä Hakkapeliittain päivänä 6.11.2005


Kaleva-lehti, muut tiedotusvälineet, valtiojohtomme ja Supo jatkavat KGB-linjalleen uskollisena miehittäjä-Ryssän stalinistista paskansyöntiä, kun eivät oikaise kestämättömiä stalinistisia valheita sotasyyllisyyksistämme ja vaadi miehittäjä-Ryssää tilille sotarikoksistaan ja aluemiehityksistämme

Vaadimme eduskunnalta välikysymystä hallitukseen kohdistuen: Miksi sotasyyllisyysoikeudenkäyntien tuloksia ei ole mitätöity?

Ainoa sotasyyllinen viime sotiimme on miehittäjä-Ryssä. Eduskunta valmistelkoon nootin miehittäjä-Ryssälle aluemiehityksistämme

Suur-Suomi r.y. pj. Seppo Lehto vaatii hallituksen, presidentin ja eduskunnan vaativan virallista selvitystä miehittäjä-Ryssän Juri Derjabinin KGB-valheista

Odotamme ilmavoimiemme ja maanpuolustuksemme operatiivisen ja strategisen johdon eli esikuntien protestoivan ankarasti miehittäjä-Ryssän Juri Derjabinin valheisiin sotasyyllisyyksistä

Suur-Suomi r.y:n pj. Seppo Lehto vaatii ja kysyy:

Presidentti-instituutin ja maamme virallisten edustuksellisten organisaatioiden kuuluu oikaista miehittäjä-Ryssän entisille ja nykyisille edustajille aina kun nämä valehtelevat.

Miksi näin ei ole tapahtunut? Sitooko Stasi-listalla ( = KGB ) olevien kokoomus-, sdp-, vasemmistoliittolais-, keskustalaispoliitikkojen ymv:ien virkamiestemme nimien kiristyssuhde suut suppuun vielä pitkälle tulevaisuuteenkin suhteessa miehittäjäämme Venäjän Federaatioon eli kansanomaisesti miehittäjä-Ryssäämme?


Miksi presidentti Tarja Halonen ja presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö, Matti Vanhanen, Timo Soini eivät ole oikaisseet julkisesti Juri Derjabinin kuppasia KGB-valheita?

Miehittäjä-Ryssän kuppanen parasiitti- ja syöpäsolu Juri Derjabin saa esittää valheitaan ilman oikaisuja HS:ssa ja julkisuudessa - Miksi virallinen Suomi ja presidentti Tarja Halonen ja / tai valtioneuvosto anna huutia eli palautetta Juri Derjabinin patologisille valheille ja stalinistisille historian tulkinnoille eli virallista torjuntaamme näille edelleen esitetyille perättömille miehittäjäraiskaajamme ja miehittäjämurhaajamme Ryssän tulkinnoille?


Miehittäjä-Ryssän ex-suurlähettiläs parasiitti ja sovjet-rikollinen Juri Derjabin saa vapaasti levittää stalinistisia Ryssän sotarikoksia peitteleviä valheitaan. Mistä virkamiehillemme maksetaan palkkaa, kun eivät julkisesti torju tuon tunnetun Ryssän sotarikoksia peittelevän KGB-parasiitin valheita?

Onneksi Prokarelia on ottanut asiaan kantaa, kiitos teille!

Ystävällisesti tamperelainen Seppo Lehto Isänmaan Asialla r.y. Tampere

05.11.2005
ProKarelia http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=730&author=10

SOTASYYLLISYYS LOPULTA PURETTAVA

Juri Komissarov eli Juri Derjabin ottaa Kalevassa esiin ns. sotasyyllisyysasian. Hänen mielestään Suomen oli välirauhansopimuksen perusteella rangaistava sodasta vastuussa olevia. Hän ei siten yhdy dosentti Hannu Rautkallion ja MEP, tohtori Lasse Lehtisen väitteisiin ns. sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotimaisuudesta.

Olennainen kysymys ns. sotasyyllisyysasiassa on se, kuka tai ketkä olivat sotaan syyllisiä ja tuomittiinko oikeat syylliset Suomen perustuslain mukaisessa järjestyksessä. Suomen kansa oli valinnut johtajansa perustuslain mukaisesti. Samoin sotaan liittyvät päätökset tehtiin perustuslain mukaisesti.

Kysymyksenasettelu siten kuuluu, oliko Suomen kansa syyllinen sotaan vai joku muu taho. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuussa 1939 valloitusperustein. Sen vuoksi Kansainliitto erotti sen jäsenyydestään. Sodan aloittamisen teki mahdolliseksi Neuvostoliiton ja Saksan välinen Molotov-Ribbentrop –sopimus lisäpöytäkirjoineen. Toinen todennäköinen sodan mahdollistaja oli Stalin-Churchill –sopimus 15.10.1939.

Suomi ei ollut sodan aloittaja, ei edes sen provosoija. Stalinin johtama NL oli yksin syyllinen sodan aloittamiseen ja myöskin jatkosodan syntymiseen. Sotasyyllisinä tulee siten tuomita Stalin ja hänen lähimmät apurinsa.

Keskeisin kysymys ei ole se, olivatko ns. sotasyyllisyystuomiot kotikutoista tai neuvostopainostusta. Niiden lähtökohtana joka tapauksessa oli sama lähde: Stalin ja hänen valtakuntansa. NL:lle ja länsiliittoutuneille voidaan sälyttää täysi vastuu sotaan syyllisten tuomitsemisen vaatimuksesta Pariisin rauhansopimuksessa vastoin totuutta ja tiedossa olevia faktoja.

Mikä oli Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden motivaatio siihen, että Suomen johtajat tulisi tuomita sotaan syyllisinä? NL:n motivaationa oli oman sotasyyllisyyden ja hyökkäyssodan vastuun häivyttäminen ja käsittämättömän suurten sotakorvausten vaatimismahdollisuus. Lännen intressissä oli mm. NL:lle annetun valtavan lend-lease –avun tekeminen jollakin tavoin oikeutetuksi.

Jopa Derjabin on valmis antamaan anteeksi ns. sotasyyllisille. Ei syyttömille tarvitse antaa anteeksi. Mutta heidän väärät tuomionsa tulee purkaa. Sotasyyllisyyslaki tehtiin perustuslain vastaisessa järjestyksessä, ei se siten ole voinut edes olla Suomen perustuslain mukainen.

Derjabin antaa viitteen siitä, miten purkuasiassa asiassa tulee edetä viittaamalla mm. Pariisin rauhansopimukseen. Suomi on jo aiemmin Koiviston aikana yksipuolisesti tulkinnut Pariisin rauhansopimuksen eräitä artikloita. Suomen on tulkittava rauhansopimuksen sotaan syyllisyyspykälää uudelleen ja todettava, ettei Suomi ollut sotiin syyllinen, joten ei Suomen johtajia voida tuomita sotaan syyllisinä. Eiväthän he olleet mitään sotarikollisia.

Miksi Suomen presidenttiehdokkaat ovat toimettomia ns. sotasyyllisyysasiassa? Miten Suomen intressiä palvelee se, että Suomea yhä maailmassa pidetään sotaan syyllisenä? Syylisyys-kysymys on suurin este myös Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamiselle.

On oikeusvaltiolle häpeällistä, että sen pelastaneita sodanaikaisia johtajia pidetään sotiin syyllisinä, eikä kotimaiset johtajat tee mitään asian korjaamiseksi. Pitäisikö tässäkin asiassa idästä tulla vahva aloite, suorastaan ukaasi asian toteuttamiseksi, ennen kuin siihen rohjettaisiin kajota.

^ Takaisin ylös Lisää artikkeleita kirjoittajalta Artikkeli-arkisto
......................................................................


Miehittäjä-Ryssän eli Venäjän Federaationa mainostetun ex-suurlähettiläs KGB-rotta ja disinformaatikko Juri Derjabin suomettuneen lehdistömme lemmikkirotta.
Eikö ilmiasunsa korreloi taustojensa kera näillä parasiittisilla paskahampaisilla KGB- ja parasiittirotillamme tai verenhimoisilla

vampyyreillamme?

...................................................................

Ohessa Kalevan 5.11.2005 alkuperäinen Juri Derjabinin juttu ja siinä ohessa olleet Kaleva-lehden kommentit
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=520077
....................................................................
Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset



Huomio: Mainitsematta on jäänyt, että Juri Derjabin oli myös Neuvostoliiton entinen ja viimeinen suurlähettiläs ( Ylläpidon tarkennus )

Venäjän entinen Suomen-suurlähettiläs Juri Derjabin kumoaa dosentti Hannu Rautkallion ja eurokansanedustaja Lasse Lehtisen juuri julkistetussa kirjassa esittämät väitteet, joiden mukaan sotasyyllisyysoikeudenkäynti olisi noussut suomalaisesta sisäpolitiikasta.

Kalevalle lähettämässään kirjoituksessa Derjabin muistuttaa, että Suomi sitoutui välirauhansopimuksessa rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä. Derjabin mukaan valvontakomission puheenjohtajan Andrei Zhdanov korosti, että valvontakomissio olisi voinut ottaa asian omiin käsiinsä, mutta halusi "Suomen edun" vuoksi uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi.

Nimimerkki Juri Komissarovina Neuvostoliiton aikana Suomea opastanut Derjabin on valmis antamaan anteeksi tuomituille. Mutta tuomittujen maineen palauttamiselle hän sanoo ei. Se kun merkitsisi irrottautumista kansainvälisistä sopimuksista, muun muassa Pariisin rauhansopimuksesta.

Derjabin kertoo valvontakomission keränneen suomalaisista arkistoista todisteita marsalkka Mannerheimiä vastaan. Zhdanov määräsi Mannerheimia koskevat asiapaperit luovutettavaksi itselleen. Derjabin arvelee Zhdanovin saaneen Stalinilta kehotuksen olla nostamatta syytettä Mannerheimiä vastaan.

Ilkka Lappalainen
.................................................
Kotimaa 5.11.2005
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520090&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset
Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki

Tietokirja
Lasse Lehtinen, Hannu Rautkallio: Kansakunnan sijaiskärsijät. Sotasyyllisyys uudelleen arvioituna. WSOY 2005

Tohtorit Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio ovat ottaneet tehtäväkseen osoittaa, että alistuminen Neuvostoliiton vaatimuksiin sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestämisestä oli turha virhe.

Laiton ja nöyryyttävä oikeudenkäynti johtui heidän arviossaan lähinnä oikeusministeri Urho Kekkosen pahasta tahdosta ja vallanhalusta sekä pääministeri J. K. Paasikiven lapsellisuudesta.

Rautkallio esitti suunnilleen samat väitteet jo parikymmentä vuotta sitten. Sen tutkimuksen tarkoituksena oli kumota kaikki, mitä olin vähän ainaisemmin kirjoittanut sotasyyllisyyskysymystä käsitelleessä väitöskirjassani. Nyt hän on taluttanut Lehtisen samalle polulle.

Minulla on siis oma lehmä ojassa. Välillämme vallitsee poleeminen suhde. Siitä huolimatta pidän Lehtisen ja Rautkallion kirjaa merkittävänä, osittain jopa hyvänä. He eivät pohjimmiltaan kumoa esittämiäni perusasioita. He vain tulkitsevat ne toisin.

Lehtisellä ja Rautkalliolla on uutta lähdemateriaalia sekä Moskovan että Lontoon arkistoista. Varsinkin valvontakomission puheenjohtajan Andrei Zdanovin ja generalissimus Josif Stalinin välinen kirjeenvaihto on jännittävää luettavaa.

Zdanov kerjäsi toimintaohjeita, Stalin vaikeni. Valvontakomission mahtava puheenjohtaja jäi yksin ja pelkäsi tekevänsä virheitä, jotka kostautuisivat myöhemmin.

Tästä Lehtinen ja Rautkallio tekevät sen kerrassaan kummallisen johtopäätöksen, että pääministeri Paasikiven ei olisi pitänyt välittää Zdanovin vaatimuksista järjestää oikeudenkäynti sota-ajan johtajia vastaan.

Heidän puoli vuosisataa jälkijättöinen neuvonsa Paasikivelle on, että tämän olisi pitänyt ystävällisesti taputtaa kenraalieverstiä olalle ja sanoa, että täällä noudatetaan vain sellaisia käskyjä, jotka todistettavasti tulevat suoraan Isä Aurinkoiselta.

Lontoon arkistojen merkittävin uusi anti on kirje, jonka mukaan Englannin ulkoministeriö ei vaatinut Suomen sodan aikaisten poliittisten johtajien oikeudenkäyntiä.

Valvontakomission englantilainen osasto sai tämän viestin samaan aikaan kun eduskunnassa taisteltiin sotasyyllisyyslaista. Lehtisen ja Rautkallion johtopäätös tästä on se, että laki säädettiin turhaan.

He eivät kiinnitä huomiota siihen, että kukaan suomalainen ei silloin tiennyt Lontoon antamasta ohjeesta mitään. Lisäksi Englanti oli valvontakomissiossa täysin äänetön yhtiömies.

Joka kerta kun välirauhansopimuksessa mainittiin jokin Suomen velvoite Liittoutuneita kohtaan, sanan "Liittoutuneet" jälkeen oli sulussa sana "Neuvostoliitto". Näin sopimuksessa nimetään myös valvontakomissio.

Lehtinen ja Rautkallio ovat sitä mieltä, että liittoutuneiden elokuussa 1945 tekemän Lontoon sopimus vihollisvaltojen poliittisten johtajien tuomitsemisesta ei millään tavalla voinut koskea Suomea.

He perustelevat kovan väitteensä kuin kuka tahansa asianajaja raastuvanoikeudessa: sopimuksessa ja Nürnbergin tuomioistuimen peruskirjassa ei esiinny sanaa "Suomi", joten sillä ei siis voi olla vaikutusta Suomeen.

He mainitsevat Lontoon sopimuksen ratkaisevimmasta kohdasta vain sen, jossa puhutaan kansainvälisen oikeuden perinteisesti määrittelemistä sotarikoksista. He eivät mainitse siinä esitettyä uutta käsitettä "rikos rauhaa vastaan", jonka tunnusmerkit vastaavat melko tarkkaan sitä, miten toiminnan rangaistavuus määriteltiin Suomen sotasyyllisyyslaissa.

Liittoutuneiden sodan aikaisista suunnitelmista ei ilmene, että Saksan rinnalla taistelleiden maiden johtajia olisi ollut tarkoitus kohdella toisin kuin Saksan johtajia.

Käytännössä suomalaisia kohdeltiin kuitenkin tosiin. Lievemmin.

Molemmilla tekijöillä on omat keppihevosensa. Rautkallion elämäntehtävänä tuntuu olevan osoittaa Kekkosen läpikotainen pahuus. Totta kai Kekkonen käytti hyväkseen taktiset edut, jotka sotasyyllisyyskysymys hänelle tarjosi. Hän ei sentään ollut koko sotasyyllisyysjutun liikkeelle paneva voima. Vasemmiston kuumakallet olivat liikkeellä paljon ennen Kekkosta.

Valvontakomission poliittinen neuvonantaja Pavel Orlov syötti Paasikivelle ajatuksen taannehtivan lain säätämisestä jo maaliskuussa 1945, paljon ennen kuin Kekkonen ryhtyi sille asialle. Paasikivi alistui ajatukseen vasta elokuussa kun Lontoon sopimus osoitti, että oli pakko.

Lehtisen kotijumala Väinö Tanner saa tässä kirjassa hymistystä yli sen, minkä hän ansaitsi ryhdikkäällä käytöksellään sotasyyllisyysjutussa.

Lehtinen ja Rautkallio ajautuvat laimeahkoon loppupäätelmään. He kysyvät, mitä Stalin olisi tehnyt jos Suomi olisi kieltäytynyt sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestämisestä.

Olisiko hän sanonut irti välirauhansopimuksen? Hyökännyt Porkkalan panssareilla Helsinkiin? Tai miehittänyt maan ja syössyt Suomen sekasortoon, joka olisi lopettanut sotakorvaustoimitukset?

Yhtä hyvä kysymys on: olisiko Stalin tyytynyt pelkkään olankohautukseen jos Suomi olisi ollut ainoa Saksan rinnalla sotinut maa, jonka johtajia ei tuomittu?

Ilmeisesti aika hyvä vastaus tähän on sama kuin Lehtisen ja Rautkallion vastaus omiin kysymyksiinsä: tuskin.

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, joka toimii vapaana tutkijana ja kolumnistina.

Jukka Tarkka
.................................................
5.11.2005
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520091&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset

Uusi arvio 60 vuoden takaisesta

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotimaisuusaste oli paljon aikaisemmin uskottua korkeampi, korostavat dosentti Hannu Rautkallio ja filosofian tohtori, europarlamentaarikko Lasse Lehtinen torstaina julkistetussa tutkimuksessaan Kansakunnan sijaiskärsijät (Otava.)

Kirjassaan he päätyvät siihen, että aloite perustuslain vastaisen sotasyyllisyyslain säätämiseen tuli silloiselta oikeusministeriltä Urho Kekkoselta eikä valvontakomission johtajalta Andrei Zhdanovilta.

Uuteen tutkimusaineistoon nojaten Zhdanov ei saanut oikeuskäynnin vaatimisesta mitään määräyksiä Neuvostoliiton johtajalta Josef Stalinilta. Zhdanov esiintyi asiassa henkilökohtaisesti ja epävirallisesti.

Kekkonen välitti Zhdanovin kanssa käymistään keskusteluista pääministeri J. K. Paasikivelle muistion, jossa alleviivataan Zhdanovin painostavan oikeudenkäyntiin. Mutta myös Zhdanov lähetti keskusteluistaan Kekkosen kanssa Moskovaan raportin.

Sen mukaan aloite sotasyyllisyyslain säätämisestä oli Kekkosen, joka myös "haamukirjoitti" kommunistien välikysymyksen, joka tuli pääministerille ikävänä yllätyksenä. Paasikivi harasi pitkään oikeudenkäyntiä vastaan, mutta lopulta myös hänet saatiin taivuteltua. Kirjan mukaan myös loppusuoralla vastaan nokitelleet oikeuden jäsenet pakotettiin ratkaisuun erilaisilla verukkeilla.

Kekkosen todetaan tuoneen myös ensimmäisenä esille Risto Rydin ja Väinö Tannerin nimet.

Uusi tulkinta kipeään asiaan

Käsitystä siitä, että valvontakomissio vaati syytettyjä tuomiolle vaalittiin ja vahvistettiin Suomessa Neuvostoliiton aikana. Kirjan mukaan Zhdanov harhautti niin suomalasia kuin brittejäkin.

Tutkijat kumoavat uuteen aineistoon nojaten vääräksi tähän asti uskotun ja uskotellun näkemyksen, että Suomessa sotien jälkeen toiminut liittoutuneiden valvontakomissio olisi ollut oikeudenkäyntivaatimuksessaan yksimielinen.

Kirja avaa uuden näkökulman ja tulkinnan kansaa aikoinaan tyrmistyttäneeseen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin. Tähänastiset tulkinnat ovat ottaneet huomioon Neuvostoliiton ja sen noudattaman politiikan.

Vallalla oleva sementoitu tulkinta haastoi Lehtisen mukaan katsomaan arkistojen avauduttua asioita uudelleen. Kirjan tekijöiden mukaan kansakunnan omanarvontunnon takia on korkea aika purkaa suomalaisille sysätty sotien syyllisyyden taakka.

Olisiko Stalin sitten sivuuttanut asian olankohautuksella, jos oikeudenkäyntiä ei olisi järjestetty? Tutkijat eivät anna selvää vastausta. Kirja päättyy jossiteltuun.

Pirjo Kukko-Liedes

Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset

Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki
Uusi arvio 60 vuoden takaisesta
Kansakunnan sijaiskärsijät
Kuka: Juri Derjabin

...................................................

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfml?j=520092&nocache=1&pluspluskok=1&refj=520077&refo=Juri%20Derjabin%3A%20Suomen%20oli%20pakko%20tuomita%20sotasyylliset

Kaleva Kotimaa 5.11.2005

Kansakunnan sijaiskärsijät

Kuusi vuosikymmentä sitten 15. marraskuuta 1945 Säätytalossa aloitettiin oikeudenkäynti, jossa syytettyinä olivat ne, jotka olivat vieneet Suomen Hitlerin Saksan rinnalla sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Tänä päivänä yhä useammat Suomessa kannattavat oikeudenkäynnin tulosten asettamista kyseenalaisiksi. Vielä useammat ovat sitä mieltä, ettei oikeudenkäyntiin ollut mitään painavia syitä ja että tuomiot on syytä mitätöidä ja palauttaa "kansakunnan sijaiskärsijöinä" tuomituille heidän maineensa.

On kuitenkin syytä muistaa, että 19. syyskuuta 1944 Suomen, Neuvostoliiton ja kaikkia Suomen kanssa sodassa olleita YK:n jäsenvaltioita edustaneen Iso-Britannian hallitusten kesken solmitun välirauhansopimuksen 13. artiklan mukaan Suomen hallitus sitoutui rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä. Samassa yhteydessä on syytä mainita myös Lontoossa 8. elokuuta solmittu sopimus, jossa Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Ranskan ja Neuvostoliiton hallitukset sopivat kansainvälisen sotarikostuomioistuimen perustamisesta.


Komissio halusi Suomen tuomitsevan johtajansa

Lontoon sopimuksen hyväksymisen jälkeen liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zhdanov sanoi presidentti Juho Kusti Paasikiven kanssa käymässään keskustelussa, että sodasta vastuussa olevien rankaisemiseen liittyvän kysymyksen pitäisi neuvostohallituksen mielestä osoittaa, "että Suomen kansa täydellisesti hylkää entisen politiikan, tuomitsee tämän politiikan johtajat ja on valmis astumaan uuden politiikan tielle". Näin Zhdanov korosti, että valvontakomissio olisi voinut ottaa asian omiinkin käsiinsä, mutta halusi Suomen edun takia uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi.

Pitkään epäröinyt Paasikivi joutui lopulta suostumaan oikeudenkäynnin järjestämiseen. Suomen eduskunta hyväksyi ylivoimaisella enemmistöllä erityislain, joka loi oikeudenkäynnille sen vaatimat kansalliset juridiset edellytykset ja jota kommunistien ja "rauhanopposition" edustajat olivat esittäneet.

Oikeus julisti tuomionsa 21. helmikuuta 1946. Vankilatuomiot (2-10 vuotta) langetettiin kahdeksalle sodanaikaiselle poliitikolle, joiden joukossa olivat muiden muassa entinen presidentti Risto Ryti, entiset pääministerit J. W. Rangell ja Edwin Linkomies sekä ministerit Väinö Tanner ja Henrik Ramsay.

Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnistä poiketen suomalaispoliitikot määriteltiin "sotasyyllisiksi" eikä heitä syytetty sotarikoksista tai rikoksista ihmisyyttä vastaan. Myös rangaistusten muoto ja ehdot olivat huomattavasti lievemmät kuin muiden Saksan rinnalla sotaan osallistuneiden maiden kohdalla.

Moni on ihmetellyt, miksi Suomen armeijan ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim ei joutunut oikeuden eteen. Mannerheim antoi kesäkuussa 1941 tunnetun päiväkäskynsä, minkä lisäksi hän määritteli Suomen Saksan rinnalla käymän sodan perustavoitteet, joihin kuului "menetettyjen alueiden" takaisinsaamisen lisäksi osallistuminen hyökkäykseen Leningradia vastaan sekä Neuvosto-Karjalan pääosien valtaaminen. Neuvosto-Karjalassa toteutettiin sittemmin ankaraa miehityspolitiikkaa.

Olen sitä mieltä, että Stalinilla oli päärooli siinä, ettei Mannerheim joutunut oikeuden eteen. Näinä vuosina valvontakomissiossa työskennellyt Stefan Smirnov kirjoittaa vuonna 1996 suomeksi ilmestyneessä kirjassaan "Tornin miehet", että komission väki keräsi suomalaisista arkistoista painavia todisteita siitä, että Mannerheim oli syyllinen siinä missä Rytikin, mutta Zhdanov kuitenkin määräsi ne jätettäväksi vain hänen haltuunsa.

Myöhemmin hän sai kehotuksen (todennäköisesti suoraan Stalinilta) ilmoittaa Mannerheimille, että Moskova "ottaen huomioon hänen ansionsa sodan lopettamiseen johtaneissa vaiheissa" (välirauhansopimuksen solmiminen syyskuussa 1945) ei aio millään tavalla vetää häntä mukaan oikeudenkäyntiin. Mannerheimille tarjottiin tilaisuus erota presidentin virasta ja siirtyä Sveitsiin ennen oikeudenkäynnin alkamista.

Sotasyyllisiksi tuomituille voidaan antaa anteeksi

Onko tullut aika antaa sotasyyllisinä tuomituille anteeksi ja palauttaa heidän maineensa? En kiistä, etteikö tuomituille voisi antaa anteeksi, sillä heitä ei syytetty sotarikoksista tai rikoksista ihmisyyttä vastaan (vuonna 1969 allekirjoitetun sopimuksen mukaan nämä rikokset eivät vanhene). Muiden syytteiden osalta he ovat suorittaneet rangaistuksensa.

Heidän maineensa palauttaminen olisi kuitenkin perusteetonta. Maineen palauttaminen tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että teot, joista tuomiot on annettu, eivät juridisesti katsoen olisikaan tapahtuneet tai että oikeudenkäynnissä annetut tuomiot eivät olisikaan perustuneet sillä hetkellä voimassa olleisiin lakeihin. Vuonna 1946 kumpikaan näistä asioista ei pitänyt paikkaansa.

Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta tuomitut suomalaiset olivat syyllisiä Suomen viemiseen hyökkäyssotaan natsi-Saksan rinnalla (vaikka myöhemmin monet virallisetkin tahot Suomessa ovat vakuuttaneet, että kysymyksessä oli "erillissota" tai "jatkosota"). He olivat mukana tämän sodan suunnittelussa, valmistelussa, aloittamisessa ja johtamisessa.

Näin he olivat rikkoneet ainakin yhtä kansainvälistä sopimusta eli 12. maaliskuuta 1940 allekirjoitettua Moskovan rauhansopimusta. Sen kolmannen artiklan nojalla Suomi sitoutui pidättäytymään kaikista hyökkäysluontoisista toimista Neuvostoliittoa vastaan ja olemaan liittymättä ja osallistumatta sitä vastaan suunnattuihin liittoutumiin.

Toisin sanoen tuomitut olivat syyllisiä tekoihin, joista langetettavat rangaistukset määriteltiin täsmällisesti Potsdamin julistukseen perustuvassa Lontoon sopimuksessa elokuussa 1945. Vuonna 1946 tällä sopimuksella oli kansainvälisen lain voima riippumatta siitä, miten asian laita on tänä päivänä.

Nämä rikokset eivät kuitenkaan olleet rikoksia pelkästään kansainvälisen lain nojalla. Suomen ylin poliittinen päättävä elin eli eduskunta hyväksyi Moskovan rauhan, joten siitä tuli maassa lainvoimainen. Tätä lakia vastaan rikottiin, kun Suomi liittyi hyökkäyssotaan natsi-Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan.


Jatkosota ei ollut tarpeellinen Suomelle

Kun lakia aletaan rikkoa, se rajoittuu harvoin pelkästään yhden lain rikkomiseen, vaan koskee yleensä useampia. Näin kävi tässäkin tapauksessa. Mannerheimilla sen paremmin kuin Rytilläkään ei ollut mitään Suomen perustuslakiin nojautuvaa oikeutta tehdä maata sitova päätös sotaan osallistumisesta.

Kävelemällä eduskunnan yli Ryti, Mannerheim ja muut rikkoivat kansainvälisen lain lisäksi myös Suomen kansallisia laillisuusperiaatteita. Kansallisen oikeuden kannalta parlamentin hyväksymällä sotasyyllisyyslailla ei puolestaan ollut muuta tarkoitusta kuin rangaista maan voimassaolevia lakeja rikkoneita henkilöitä.

Yhä useammat Suomessa yrittävät esittää Säätytalon oikeudenkäynnissä tuomitut "uhreina" tai "koko kansan sijaiskärsijöinä". Tavatessaan tuomittujen perheitä joulukuussa 1997 presidentti Martti Ahtisaari totesi: "Suomen kansa on aina tiennyt, etteivät tuomitut olleet syyllisiä. He ja heidän perheensä ovat joutuneet maksamaan itsenäisyydestämme omakohtaisesti enemmän kuin moni muu."

Pro-Karelia -liike ja Karjala-Klubi hyväksyivät seminaarissaan päätöslauselman, johon useat suomalaiset julkisuuden henkilöt, sotilaat ja tutkijat yhtyivät. Päätöslauselmassa kehotetaan tasavallan presidenttiä, hallitusta, eduskuntaa ja oikeusviranomaisia ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin sen aikaansaamiseksi, että epäoikeudenmukaiset tuomiot mitätöitäisiin, tuomituille palautettaisiin heidän kunniansa ja heidän vahinkoa kärsineille omaisilleen suoritettaisiin korvauksia. Kysymyksessä olisi siis täydellinen maineenpalautus.

Tällä korostetaan, että kun tuomiot julistettiin, tuomiolla oli samalla koko Suomi. Tästä asiasta kirjoittavat myös Hannu Rautakallio ja Lasse Lehtinen juuri ilmestyneessä kirjassaan "Kansakunnan sijaiskärsijät".

Jokaisella on toki oikeus katsoa, että joku toinen on kärsinyt hänen puolestaan. Se on omantunnonkysymys. Paljon kuitenkin riippuu konkreettisesta tilanteesta. On mahdollista pitää kaikkia vuosien 1941-44 sodassa kaatuneita neuvostosotilaita koko neuvostokansan puolesta kärsineinä uhreina, kun taas talvisodassa kaatuneiden tilanne on toisenlainen. He eivät kärsineet kansakunnan puolesta, vaan niiden takia, jotka olivat päästäneet tämän sodan valloilleen. Sama tilanne koskee myös Suomea. Suomen edun kannalta asiaa tarkastellen kesäkuussa 1941 aloitettu sota ei ollut kansalle tarpeellinen.


Tuomitut eivät koskaan menettänet kunniaansa


Propagandakeskuksessa sodan aikana palvellut Olavi Paavolainen kuvailee päiväkirjoissaan mielialoja, joita suomalaisten sotilaiden keskuudessa vallitsi ennen rintamalle joutumista. Hän kirjoittaa, että tavallisten suomalaisten oli vaikea ymmärtää tämän sodan tarkoitusta, sillä heille se oli "herrojen sota".

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan entinen puheenjohtaja Väinö Voionmaa puolestaan kirjoittaa kirjassaan "Kuriiripostia", että sotilaat eivät tienneet, minkä puolesta heidät lähetettiin sotaan. Tässä yhteydessä voi myös viitata Väinö Linnan "Tuntemattomaan sotilaaseen", jonka kuvausten todenmukaisuutta kukaan ei aseta kyseenalaiseksi.

Koska tämä sota ei ollut Suomen kansan kannalta tarpeellinen, nimenomaan kansa kärsi "herrojen" takia, jotka olivat kannattaneet maan viemistä sotaan, kun taas jälkimmäiset eivät olleet niitä, jotka kärsivät kansan puolesta.

Joku voi olla sitä mieltä, että olisi loukkaavaa ehdottaa tuomittujen kunnian palauttamista, eiväthän he koskaan edes menettäneet kunniaansa. Tällaisella näkemyksellä on olemassaolon oikeus, ja tässäkin asiassa suomalaisilla itsellään on sanansa sanottavana. Sekä Ryti että Tanner on muuten haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle, jolla myös Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen lepäävät.

Tuomioiden mitätöinti on paljon vaikeampi kysymys eikä se koske pelkästään suomalaisia, vaan siihen liittyy laajempia kansainvälisiä juridisia ja poliittisia yhteyksiä. Se merkitsisi irrottautumista useista kansainvälisistä sopimuksista, kuten vuoden 1944 aseleposopimuksesta, vuoden 1945 Lontoon sopimuksesta sekä YK:n yleiskokouksen päätöslauselmista, jotka koskevat rikoksia rauhaa vastaan.

YLLÄPITÄJÄT PYYTÄVÄT HUOMIOIMAAN MIEHITTÄJÄ-RYSSÄN SUURIMMAT PELOT ELI ALUEMIEHITYKSEN PERUSTAN MURENEMISEN MIEHITYSSOPIMUKSEN PERUSTAN MURENEMISEN MYÖTÄ:

Se merkitsisi myös irrottautumista vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksesta, jossa nimenomaan sitouduttiin kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin niiden vangitsemiseksi ja oikeuden eteen saattamiseksi, jotka ovat syyllistyneet sotarikoksiin tai rikoksiin rauhaa tai ihmisyyttä vastaan.

Tässä tapauksessa pitäisi mitätöidä myös Suomen eduskunnan vuonna 1945 hyväksymä laki, mikä puolestaan nostaisi esille kysymyksen niiden vastuusta, jotka olivat lakiasiassa aloitteellisia samoin kuin niiden, jotka hyväksyivät lain. Lisäksi se koskisi myös niitä, jotka panivat kyseisen lain täytäntöön ja julistivat tuomiot.

On syytä muistaa Paasikiven sanat: "Meidän kansamme rakastaa mielenosoitus- ja ulkonäköpolitiikkaa eikä ajattele, mitä todellista reaalista hyötyä toimenpide meille tuottaa. "

Juri Derjabin
..........................................................
Juri Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset

Lehtisen ja Rautkallion kirjan kritiikki
Uusi arvio 60 vuoden takaisesta
Kansakunnan sijaiskärsijät
Kuka: Juri Derjabin
...................................................................

HS julkaisi STT:n masinoimat Suomisyöjä ja KGB-upseeri Juri Derjabin ammattivalehtelijakommentit ilman oikaisua ainoasta sotasyyllisestä eli Sovjet-Ryssästä
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Derjabin+Suomen+oli+pakko+tuomita+sotasyylliset/1101981529101


Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset
Julkaistu 8:34 5.11.2005

Derjabin: Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset Juri Derjabin

Oulu. Venäjän entisen Suomen-suurlähettilään Juri Derjabinin mielestä Suomen oli pakko tuomita sotasyylliset vuonna 1946. Sanomalehti Kalevaan lähettämässään artikkelissa Juri Derjabin muistuttaa, että Suomi sitoutui välirauhansopimuksessa rankaisemaan sodasta vastuussa olevia henkilöitä.
Näin hän tyrmää dosentti Hannu Rautkallion ja filosofian tohtori, europarlamentaarikko Lasse Lehtisen väitteet sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kotikutoisuudesta.

"Liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Andrei Zhdanov korosti, että komissio olisi voinut ottaa asian omiinkin käsiinsä, mutta halusi Suomen edun takia uskoa sen suomalaisten hoidettavaksi", Derjabin kirjoittaa lauantain Kalevassa.
Hän arvelee Stalinin vaikuttaneen siihen, ettei marsalkka Mannerheim joutunut oikeuteen. Näin siitä huolimatta, että Mannerheim määritteli Derjabinin mukaan Suomen Saksan rinnalla käymän sodan perustavoitteet.
"Niihin kuului Suomen talvisodassa Neuvostoliitolle menettämien alueiden palautuksen lisäksi osallistuminen hyökkäykseen Leningradia vastaan sekä Neuvosto-Karjalan huomattavan osan valtaaminen", Derjabin toteaa.

Hänen mielestään sotasyyllisinä tuomituille voisi antaa anteeksi, mutta heidän tuomioidensa mitätöinti olisi kuitenkin paljon vaikeampi kysymys. Se kun merkitsisi Derjabinin mukaan irrottautumista monista kansainvälisistä sopimuksista, muun muassa vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksesta.

Juri Derjabin tunnettiin aikanaan Suomessa myös nimimerkillä Juri Komissarov.

STT
..........................................................................................................................................................

Kertomatta on jäänyt ... mistä muusta tämä Juri Derjabin tunnettiin Suomessa ollessaan.
Asioihin on tulossa lisävalaistusta: ) Petsamo, Salla, Kuusamo, Karjala, Suomenlahden saaret teitä ei unohdeta, vaikka naapurimme likakaivosta ammennettaisiin vaikka mitä ryssänpaskaa Juri Derjabinin paskamontusta ( KGB:n perinteen jatkajasta )..